Serry 2/2000
Pääkirjoitus 2/2000
Puheenjohtajalta
Kissat, ja ihmisetkin, saivat nauttia kauniista ja lämpimästä toukokuusta, mutta kesäkuu toi tullessaan kylmät ilmat, mutta vihdoinkin tuntuu siltä, että kesä alkaa pikkuhiljaa tulla.
Penturintamalla on hiljaista. Pentuvälittäjä on joutunut myymään eioota jo pitemmän aikaa, eikä parannusta tilanteeseen tule vielä muutamaan kuukauteen. Harvinainen jakso, ettei pentuja ole syntynyt, tai edes tulossa. Tosin muutamalla kasvattajalla on varovaisia astutussuunnitelmia syksyn varalle, hyvä edes niin. Vain uusien pennunomistajien kautta saamme uusia ihmisiä tähän harrastuksen.
SER-FER:n jäsenet tuntuvat olevan tyytyväisiä yhdistyksen toimintaan, koska soraääniä ei juurikaan kuulu. Kesällä on muutamia tapahtumia mm. pihakirppis Helsingissä, jonne kaikki jäsenet ovat tervetulleita nauttimaan, toivottavasti, lämpimästä päivästä ja rennosta yhdessäolosta.
Toivotan kaikille kissanomistajille kissoineen hauskaa ja rentouttavaa kesää!
Lea